Suomessa kasvaa yleisenä ja tuttuna kotipihojen perennana kaksi vuorenkilpilajia, herttavuorenkilpi ja soikkovuorenkilpi. Molempien tummuneita lehtiä voidaan hyödyntää rohtokäytössä.
Vuorenkilpitee tunnetaan Suomessa ja läntisessä Euroopassa siperianteenä, Karjalassa mongolianteenä ja idempänä tiibetinteenä.
Vuorenkilpi on astringoiva eli limakalvoja supistava. Maku on hieman erikoinen, jota pyöristämään voi laittaa hunajaa tai lakritsia. Kuulemma myös ruusunmarja sopii maun kanssa yhteen.
Siperiantee on tunnettu tutkitusti piristävästä ja puhtia lisäävästä vaikutuksestaan. Itse olen ottanut vuorenkilpikuurin syystalvella niinä vuosina kun elämäntilanne ei ole mahdollistanut vuodenajan mukaiseen sisäiseen rytmiin laskeutumista. Lisäksi vuorenkilpi sopii hyvin urheilijalle sillä se lisää suorituskykyä ja kehon hapenottokykyä.
Rohtona käytetään luonnossa fermentoituneita, talven yli tummuneita lehtiä jotka on hyvä kerätä talteen vaikka puutarhan kevätkunnostuksen aikaan. Tummuneet lehdet kerätään keväällä, puhdistetaan roskista huuhtelemalla viileällä vedellä ja kuivataan ilmavasti.
Noin 2 rkl lehtimurskaa haudutetaan puoleen litraan vettä, ja juodaan noin desi päivässä korkeintaan kahden viikon kuurina. Tee vaatii pitkän haudutusajan, keitetään puoli tuntia ja annetaan hautua yön yli esimerkiksi termoksessa.
Vaikka kasvi on vaikutuksiltaan piristävä ja virkistävä, se ei ole kuitenkaan stimulantti — rohdon vaikutus alkaa pikkuhiljaa, ja on hyvin erilainen esimerkiksi kahvin piristävyyteen verrattuna. Vaikutus on kumulatiivinen, eli rohto on parhaimmillaan muutaman päivän tai parin viikon kuurina. Vuorenkilpi voi kuitenkin liiallisesti nautittuna aiheuttaa unettomuutta ja tuoda energiaa liikaakin. Maltti on siis valttia, ja kehoa on kuunneltava tarkoin. Käyttöä tulee vähentää tai jopa lopettaa kokonaan jos kasvi alkaa vaikuttamaan yöunen määrään liikaa.
Lopuksi vielä sananen elinvoimaa lisäävistä adaptogeeneistä ja uupumuksesta. Itse uupumuksen kokeneena tiedän miten houkuttelevaa on etsiä piristäviä kasveja jotka mahdollistaisivat vanhan suorittavan elämäntavan jatkamisen uupumuksesta huolimatta. Uupumus on kuitenkin kehon viesti syvästä levon tarpeesta ja pitkällisestä omien rajojen ylittämisestä. Palautumiseen ei ole pikatietä, sillä kehon ja koko olennon voimavarat palautuvat vain pikkuhiljaa, lempeyden, levon ja uudenlaisten toimintatapojen kautta.
Mitä jos adaptogeenien kittaamisen sijaan tekisikin vain puolet siitä kaikesta mitä on tottunut tekemään ja vaatimaan itseltään sekä pyytäisi vielä tukea? Todelliseen palautumiseen ei ole oikotietä, vähempikin riittää ❤️
Kasvien kanssa 
Vastaa