Minusta

Terve! Olen Laura Kurkilahti, kasvi-ihminen, muusikko ja olemassaolon tutkija. 

Työskentelen kehojen, maan ja kaikkien tuntevien olentojen puolesta, esivanhempien ja kasvien kanssa.

Mielestäni ihmisen hyvinvoinnille on olennaista palata kokemukseen jossa olemme elämä itse, yhteisessä kudelmassa ja rytmissä kaiken kanssa. Elämässä tärkeää on tulla hyväksi esivanhemmaksi sekä jättää maa hedelmälliseen ja rakastettuun tilaan.

Olen ollut lapsesta saakka hyvin kiinnostunut kasvien maailmasta. Suurimmat opettajani kasvirohtojen polulla ovat kasvit itse, eikä kasvien opissa tulla koskaan valmiiksi — jokainen kasvukausi on uusi matka sekä vanhojen ystävien että uusien tuttavuuksien kanssa.

Olen saanut oppia Juurakon Voiman Gabriela Arianalta perinteisiä kehohoitoja, joiden tarjoaminen on minulle suuri intohimo ja kutsumus. Hoitojen avulla olen itse tehnyt syvän matkan takaisin omaan kehooni, ja tätä juurtumista haluan välittää myös eteenpäin. Hoitotilanteessa koen todella saavani olla minä, ja olen syvästi kiitollinen jokaisesta hoidosta jonka saan tarjota.

Länsimaiseen kasvilääkintään olen perehtynyt yrttiterapiaopinnoissani joita opetti Henriette Kress ja tätä osaamista syvennän opiskelemalla myös alkemistista herbalismia jonka opetusta tarjoaa School of Evolutionary Herbalism.

Kasvien ja perinteisten hoitojen lisäksi opiskelen toista vuotta toimintaterapiaa Turun ammattikorkeakoulussa. Toimintaterapian kokonaisvaltainen ihmiskuva sekä terapiassa käytettävät aisti- ja luontolähtöiset menetelmät ovat tukenani myös työni muissa ulottuvuuksissa.

Minua kiinnostaa tieto jota ei voi lukea kirjoista tai googlata: kokemuksellinen tieto, tieto joka liikkuu toisilla tietämisen tasoilla, suullisesti ja kehollisesti välittyvä tieto, perimätieto.

Minua kiehtovat hitaat ja syvät sykliset prosessit jotka kehkeytyvät omassa tahdissaan, kuten maatuminen, unet, auringon kulkureitit vuodenkierron tahdissa sekä kasvin matka siemenestä kukintoon ja uudelleen siemeneen.

Rentoudun metsän, soiton ja tanssin keskellä. Laulu ja liike ovat minulle elintärkeitä keinoja olla yhteydessä kaikkeen ympäröivään. Tahdon omalta osaltani luoda kestävämpää elämäntapaa kulttuurissamme työskentelemällä kehojen ja kasvien kanssa.

Minulle on tärkeää saada jakaa tietoani ja kokemustani kasvityöskentelystä. Mielestäni kasvi- ja luontoyhteys on jokaisen ihmisen synnynäinen kyky jonka elvyttämiseen meillä kaikilla tulisi olla mahdollisuus.

Tulen mielelläni pitämään kasvikurssin tai luennon erityisesti Varsinais-Suomen alueella. Ole rohkeasti yhteydessä jos kiinnostuit!

%d bloggaajaa tykkää tästä: